"Se luoti tiesi paikkansa"

PENTTI LINKOLA, Elonkehä 26.9.2001

Yhdysvalloissa rikottiin syyskuun 11.pnä kaapattujen matkustajalentokoneiden avulla osa Maailmankaupan Keskuksen korkeista rakennuksista New Yorkissa ja nurkka sotavoimien pääesikunnan kasarmista Washingtonissa.
   Tapahtumat olivat ihmiskunnan mittakaavassa vähäpätöisiä, mutta niiden aiheuttama reaktio maailmalla kaamea. Ylensyöneet, kerskakulutukseensa tikahtuvat länsimaat, Yhdysvaltain itsensä lisäksi, joutuivat ennen näkemättömän järkytyksen, paniikin ja kaaoksen valtaan. Tätä kautta hyökkäys sai todellakin suuren merkityksen. Sellaiset ylisanat kuin "maailma on sijoiltaan", "maailma ei palaa enää entiselleen" ovat silti tietysti täyttä pötyä.
   Suomessakin syntyi hysteria, oli silmitöntä raivoa tihkuvia kirjoituksia, kukkien tulvaa Yhdysvaltain lähetystöön, kriisiapua ja toisaalta avun
tarjouksia hallitustasolta saakka. Tarkkailija muisti terävänäköisen Hannu Taanilan taannoisen luettelon Yhdysvaltain osavaltioista, viimeisinä Alaska, Kuwait ja Suomi.

Koskaan aikaisemmin eivät ulkomaiset kuolonuhrit ole herättäneet yhtä suurta osanottoa, koskaan ei omaisten tuskaa ole korostettu tässä määrin. Ja kuitenkin kuolleiden määrällä mitattuna oli kysymyksessä todella mitätön kahakka, jos tehdään vertailuja ihmiskunnan lähihistoriaan. Dresdenin ja Hampurin pommituksissa tapettiin satojatuhansia siviilejä, Lontoossakin massoittain, Hiroshimasta ja Nagasakista puhumatta. Leningradissa kuoli pommituksissa, tykkitulessa ja nälkään miljoona siviiliä. Tai vielä uudempi historia – missä suruliputus Groznyin, Bagdadin tai Kosovon tähden?
   Kuolleiden tarkkaa määrää New Yorkissa ei tuo sotkupesä toki pysty laskemaan; muistammehan, ettemme koskaan saaneet tietää, kuka siellä viime vaaleissa loppujen lopuksi äänestettiin presidentiksi. Kaikesta päättäen kuolleita kuitenkin on vain muutamia tuhansia.
   Mutta kuolleet eivät olleetkaan ihmisiä yleensä, vaan amerikkalaisia, eivätkä edes keitä tahansa amerikkalaisia, vaan aikakauden ylivertaisen Jumalan, Dollarin, pappeja ja papittaria. Kotimaan lentojen matkustajatkaan eivät ole edustava otos väestöstä, vaan varakasta, kiireistä, ympäristöä turmelevaa, maailmaa nakertavaa väestönosaa.
   Rahan ja vallan voima ja imu, joka ilmenee kaikkialla valtiovaltojenkin nöyristelynä Yhdysvaltojen edessä ja kumppanuuden vakuutuksina, on lähes käsittämätön.

Kesti päiviä ennen kuin tapahtuman selitykseksi omissa viestimissämme tarjottiin muuta kuin inhimillisen pahuuden ja mielipuolten vihan kauhistelua – joka analyysi edelleen on päällimmäisenä. Ensimmäisenä esitti toisenlaisia äänenpainoja Satu Hassi, joka valitti Yhdysvaltain poliittia linjauksia – ilmeisesti liian varhain, koska joutui julkisesti pyytämään anteeksi. Itse asiassa hän pahoitteli lausunnon ajoitusta heti järkytyksen ilmapiirissä, vaikka ei luopunut itse asiasta: Yhdysvaltain tulisi katsoa myös peiliin. Sen jälkeen on järjenkin ääniä tullut mukaan keskusteluun. Palstatilaa on saanut Ulla Klötzerkin, joka Helsingin Sanomissa varsin selväsanaisesti vyörytti esiin Yhdysvaltain massiivisia konnantöitä.
   Tosiasiassa Yhdysvallat on maailmanhistorian valtavin aggressiivinen imperiumi, jonka sotilastukikohtien kartta kautta maanpiirin huimaa katsojaa. Niistä käsin se levittää taloudellista ja kulttuurillista maailmanvaltaansa häpäisemällä, alistamalla, nitistämällä. Se rahoittaa ja aseistaa kaikissa maanosissa mielisiään hallituksia ja sissiliikkeitä, milloin toista milloin toista, järjestää niiden kuolemanpartioita toisinajattelijoita likvidoimaan, tarvittaessa käy itse suoraan sotaan. Vanhaa ylpeää Irakia se pommittaa vuodesta toiseen, tuolloin tällöin, muistutukseksi. Se on kaikkien aikojen roistomaisin roistovaltio. Joka tuntee maailmaa ja ymmärtää kytkentöjä, voi helposti kuvitella, miten kolossaalista inhoa Yhdysvallat turmeltuneena, pöhöttyneenä, lamauttavana, tukahduttavana, herättää koko kolmannessa maailmassa - ja myös länsimaiden ajattelevassa vähemmistössä.

Tältä pohjalta varmistunee otaksuma, että New Yorkin ja Washingtonin pommitusten takana ovat kolmannen maailman aktivistit, jotka käyvät epätoivoista sotaa musertavan jättimäistä vihollista vastaan isänmaansa ja uskontonsa puolesta – hyvin samaan tapaan kuin suomalaiset Talvisodassa. Oli heidän uskontonsa ja kulttuurinsa miten vieras hyvänsä, he varmasti ansaitsevat meidän kaikkien myötätuntomme. Yhdysvalloissa on omakin katkera oppositio; muistammehan Unabomberin, jonka pohdittua ja viisasta vaihtoehtoista yhteiskuntamallia Elonkehäkin aikanaan käännöksinä esitteli. Mutta sillä tuskin on voimaa ja kykyä tapahtuneen kaltaiseen operaatioon, jonka taitavuus, pätevyys ja huimanrohkeus on saanut meilläkin sotilasasiantuntijat haukkomaan henkeään – kylläkin julkisuudessa esitettyään ensin pakollisen paheksumisrituaalinsa.
   Yhdysvalloissa "syyllisten" etsintä ja nimeäminen on saanut farssimaisiakin piirteitä. Presidentiksi hämärissä olosuhteissa nimitetty pölkkypää ensimmäisessä lausumassaan määritti kamikadzelentäjät pelkureiksi... Sittemmin hän on kertonut, että kysymyksessä ei ole enää terrori, vaan sota, jossa toisena osapuolena on Yhdysvallat ja sen 250 miljoonaa asukasta, toisena yksityishenkilö, kylläkin komeapiirteinen ja ilmeisen määrätietoinen sheikki Lähi-idästä, joka on "pyydystettävä elävänä tai kuolleena". Tämä on suurella rahalla (ainoa Bushin käsittämä näkökulma) saanut palkatuksi joukon mielettömiä hirmutöihin.

Kotimaassa pysyäksemme, joitakin opetuksia tekee mieli antaa. Olisi toivottavaa, että ainakin kaikki ne, jotka ihannoivat Talvisotaamme, lopettaisivat hurskastelun väkivallasta, yleensäkin, kerta kaikkiaan, ja lopullisesti.
   Myös pitäisi muistaa, että terroristin ja vapaustaistelijan ero on veteen piirretty viiva, nimitys riippuu tarkastelijasta ja vaihtelee historian tuomion mukaan. Meillähän on tyylipuhdas kotimainen esimerkki, jääkärit, jotka asettuivat väkivaltaisesti laillista hallitusta vastaan. He hankkivat sissi-/sotilaskoulutuksensa kaukana vieraalla maalla aivan samoin kuin palestiinalaississit, jotka iskivät Münchenin olympialaisissa, tai Saksan ja Italian Punaiset. Hehän tiettävästi kouluttautuivat Etelä-Jemenissä tai Libyassa. Jääkäreistä toinen puoli oli hurjapäisiä seikkailijoita, toinen puoli palavia isänmaanystäviä. Jos kansalaissotamme olisi päättynyt toisin, he olisivat kauan pysyneet terroristin nimikkeen alla.

Yhdysvaltain sortotoimet maailman väestöjä ja kulttuureja kohtaan eivät kuitenkaan ole vakavin katastrofi. Vakavin puoli sen valtiudessa on johtava asema maailmanlaajuisen talouskasvun kehtona ja moottorina. Talouskasvu vailla pidäkkeitä riistää ja raiskaa luonnon ja luonnonvarat, maan, meret ja ilman.
   Niin pysyvät nyt nämä kolme: Isä, Poika ja Pyhä Henki: Dollari, Talouskasvu, Markkinatalous. New Yorkissa iskivät yhteen kaksi Jumalaa, Allah ja Dollari.
   Allahin palvelijat uhrasivat oman henkensä ja muutamien Dollarin palvelijoiden hengen tässä ja nyt. Markkinatalouden palvelijoiden pyrkimyksenä on murhata niin nopeasti kuin ikinä kykenevät koko luomakunta ja ihmiskunta. Syväekologi ja elämänsuojelija, elämän jatkuvuuden suojelija, valitsisi tinkapaikan tullen varmasti Allahin.
   Tässä katsannossa Maailmankaupan Keskuksen tornitalo oli kaikista maailman rakennuksista paras maali, sekä symbolisesti että konkreettisesti. Se oli loistava, suurenmoinen valinta.
   Olkoon riemu täysosumasta äkkiseltään miten suuri hyvänsä, seuraukset alkavat heti mietityttää. Minkälaiset ovat pitkäaikaisvaikutukset?
   Vaikka ihmisten massakuolemat ovat väestöräjähdystä vasten aina myönteisiä, muutama tuhat henkeä on hyttysen inahdus – sittenkin, vaikka laatu korvaisi määrää. Mutta toisaalla vaikutukset näyttävät tällä hetkellä merkittäviltä. Talouskasvu näyttäisi maailmalla ainakin hiukan notkahtavan. Ilmaliikennettä, pahinta liikennemuotoa, vähennetään. Ulkomaankauppa näyttää hidastuvan, tuhoisa matkailu ja kansainvälinen vuorovaikutus vaikeutuvan. Valvonta ja poliisitoimet kuristavat aina riehuvaa talouselämää. Kaikki tällaiset seikat antavat "lisäaikaa luonnolle", Olli Järvis -vainajan monen kertaan siteeratun esseekokoelman nimeä käyttääksemme.
   Elämän katkeran opin mukaan optimismi on aina osoittautunut katteettomaksi. Olisiko siihen tällä kertaa sittenkin aihetta?

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mitä tämä onn? luin koko tekstin iltapalaksi. olipa maukas teksti purettavaksi!!!!

Anonyymi kirjoitti...

t. cassipian

Anonyymi kirjoitti...

Hieno teksti!

Anonyymi kirjoitti...

Todella mielenkiintoinen aihe, opin paljon uutta

Anonyymi kirjoitti...

Wow, luin tämän aamulla ja olipa hyvän tuntuinen teksti, t. Kuusipuro

Anonyymi kirjoitti...

Jumpe mikä julkaisu! Parasta mitä olen lukenut hetkeen!! t. Mariijutta

Anonyymi kirjoitti...

Makia teksti ja hyvin opettavainen, näytän tämän oppillailleni! T. Magdalena

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli aivan fantastista t. Jii aa aa koo ... oo koo

Anonyymi kirjoitti...

Oikein kiinnostava aihe! Näytin tämän oppilailleni historian tunnilla. Tykkäsivät! T. Helmi Nauha

Anonyymi kirjoitti...

Vaikea todistaa vääräksi.